Neuhanse is a post-apocalyptic roleplaying game, stuck in it's beta-phase. All current material is in finnish.
2010-luvulla maailmanlaajuinen pandemia käynnisti tapahtumasarjan, jonka seurauksena kaikki se mitä olimme tottuneet pitämään sivistyksenä, kulttuurina ja järjestäytyneenä yhteiskuntana tuli tiensä päähän.
Kuusi vuosikymmentä on kulunut. Eletään 2070-lukua ja uusi paradoksaalinen ja vääristynyt maailmanjärjestys on voimissaan. 'Tunnettu maailma' levittäytyy Luoteis-Venäjältä Hollantiin, Perämereltä Puolaan. Tämän Pohjois-Eurooppalaisen ulottuvuuden vaikutusvaltaisin taho on entisten suuryritysten rippeiden muodostama häikäilemätön organisaatio, Neuhanse.
Neuhanse on ilmaisena PDF-julkaisuna levitettävä seikkailuroolipeli monipuolisella, kotoperäisellä miljööllä ja loputtomilla pelimahdollisuuksilla. Seikkailua riittää olit sitten hansalainen, freelancer, jengipomo, vapaakauppias tai joukkotuhon jälkeisen yhteisön johtaja.
Tyylilajiltaan Neuhanse on post-apokalyptinen. Maailma kuitenkin eroaa valtavirrasta sijoittumalla tuhon jälkeisen välittömän kaaoksen sijasta pitemmälle tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta jo aktiivisesti jälleenrakentaa sivilisaatiotaan. Maaseutu on yhä pitkälti viidakon lakien hallitsemaa pikkuryhmittymien, jengien ja ruhtinaiden tilkkutäkkiä. Rannikoiden kasvavissa keskuksissa todistetaan kuitenkin valtioiden, kauppaliittojen ja talouselämän uutta nousua.
Itämeren voimakkain taho on Pohjois-Saksasta levittäytyvä sotilaallistaloudellinen Neuhanse -organisaatio, joka pitkälti on vastuussa sivilisaation noususta. Hansa pyrkii hallitsemaan Itämeren kauppaa ja tärkeimpiä keskuksia ja sen valttikortteja ovat korkea teknologia, sekä merkittävien energiavarojen hallinta.
Neuhansen lisäksi Itämerellä vaikuttaa joukko valtioiden jälleenrakentamiseen tähtääviä kansallisia hallituksia, omapäisiä feodaaliruhtinaita, paranoidisia enklaaveja ja ovelia merirosvoja. Neuhansen tärkein vastavoima on ääriortodoksisen Neo-Tsaarin Pietarista käsin kaitsema Neljännen Rooman Valtakunta.
Tutustu Neuhansen maailmaan vaivatta lataamalla se koneellesi! Tuorein versio on Beta 1.0, jonka saat avattua oheisesta linkistä. Pelin enempi kehitystyö on toistaiseksi mudassa, mutta konseptin ja miljöön voisi sanoa vain odottavan aikaansa. Uutta julkaisua ei kuitenkaan kannata odottaa lähivuosina.
HAHMOLOMAKE - NEUHANSE BETA 1.0 (PDF)
Last Updated (Thursday, 28 July 2011 16:19)